sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Prinssi ja prinsessa

Edellisen postauksen prinsessasynttäreille oli toivottu teemanmukaista pukeutumista. Meiltä ei vielä prinsessojen ja prinssien vaatteita löytynyt, joten pääsin ompelemaan roolivaatteita.

Materiaalit löytyivät mielestäni älyttömän huokealla kierrätyskeskusksesta, jossa verhot maksoivat 1-2€/kpl. Sieltä poimin mukaani vanhan roosan värisen satiiniverhon, vaalean kultaraitaisen valoverhon sekä jonkin sävyn ruskean samettiverhon. Sopi erinomaisesti näihin kokeilupukuihin!

Mekon kaavana käytin Mekkotehtaan Katariinaa hihalisukkeilla. Kaula-aukko olisi saanut olla hiukan pienempi, mutta muuten kiva kaava. Helma sai lopulta pienen hörselön pitkän pähkäilyn tuloksena. Koristelut riittänevät vielä toistaiseksi meidän neidille.




Prinssin polvihousuihin sovelsin jotain housukaavaa ja viittaan otin mallia päiväkodin roolivaatteista. Kultanauha ja viitan kanttinauha löytyi paikallisesta käsityöliikkeestä ja timanttinapit Tiimarista. Vaakunamerkki on äidin kätköistä.




Prinssi sai lisäksi vyön ja miekan tekonahasta. Olen jo pitempään halunnut kokeilla miekan tekoa, mutta sen toteutuksen suunnittelu on vienyt aikaa. Olin hankkinut jo aiemmin palan superlonipatjaa (äitiyspakkauksen patja?) miekan sisustaan, ja nyt se pääsi käyttöön. Pussillinen erivärisiä nahkapaloja löytyi kuin tilauksesta kierrätyspisteeltämme.

Tekonahka osoittautui haastavaksi ommeltavaksi monella tavalla. Käytin lopulta kaavapaperia liukasteena, jotta sain työn liikkumaan paininjalan alla. Lisäksi tajusin, ettei työtä saa noin vain käännettyä samalla tapaa kuin kankaista vastaavaa... Miekka kuitenkin valmistui, ja se on melkolailla ajatusteni mukainen. Pientä säätöä se kuitenkin vielä vaatii, jotta se kestäisi paremmin lasten leikeissä. Taidan ottaa teholiimaa avuksi.



Juhlavieraat matkalla prinsessasynttäreille.



2 kommenttia:

  1. Siis aivan mielettömän hienot! Siis tollanen prinsessamekko täytyy ehkä munkin ommella, harmi kun ei oo omia poikia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä oli hauska tehdä, joten suosittelen! Ja voihan tytötkin välillä leikkiä prinssiä ;)

      Poista