tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sylillinen ilmapalloja salaiselle ystävälle

Facebookin käyttö yhdistettynä ompeluharrastukseen on siitä mukava, että se tuo monella tasolla lisäväriä omaan puuhasteluun, vaikkei harrastekavereitaan olisi koskaan nähnytkään. Ei ole pakko mennä työväenopiston "leikkisät verkkatakit omilla mitoilla"-kurssille ihailemaan muiden töitä ja jakamaan kokemuksia, koska sen voi tehdä tykkäämällä ja kommentoimalla sekä esittämällä täsmäkysymyksiä, joihin aina joku osaa vastata jotain - vähintäänkin pähkäilleensä itse samaa asiaa.

Hupia tuovat myös erilaiset vaihdot. Paikallisessa ompeluryhmässä järjestettiin salainen vaateystävä, ja lähdin mielenkiinnolla mukaan ensimmäistä kertaa tällaiseen haasteeseen. Ohjeiden mukaan kaikki tekivät salaisilleen kaksi vaatetta, ei enempää eikä vähempää.

Elisa Tuohimaan Seikkailu-jersey on ilmestymisestään lähtien houkuttanut minua, mutta kangaskaapin pursuillessa olen pidättäytynyt sitä tilaamasta. Kun sain tietää salaisen ystäväni, hamstratuista kankaista ei tuntunut löytyvän oikein sopivaa. Ajattelin Seikkailun miellyttävän myös ystävääni, joten jouduin pakon edessä tilaamaan kangasta "riittävän" palan. Pehemiä toimittikin sen nopeasti, joten pääsin yllätyksensuunnittelupuuhiin...

Aika nopeasti kangas löysi muotonsa, ja harjoittelun jälkeen valmistui tunika. Sen kaveriksi halusin tehdä polvihousut, joiden toisen lahkeen sivuun ompelin ilmapalloja perinteisellä tyylilläni. Housujen pohjakaavana Saimit hieman kavennettuna ja polvimittaan lyhennettynä.

Toiselle ompelevalle ompelu oli kyllä hirmuisen jännää, mutta myös kivaa! Satuin saamaan salaiseksi ystäväksi henkilön, jonka omia ompeluita olen ihaillut hänen blogistaan, ja jonka tyylistä ja ideoista pidän paljon. Kauhulla yritin seurata, ettei hän vain tee mitään valitsemastani kankaasta, mutta pelko oli onneksi turhaa.

Tässä paketti kuvattuna ennen postittamista.








Nämä vaatteet matkasivat siis Osifan kotiin, ja ilmeisesti ilahduttivat heitä kovin. Sehän saa tietenkin myös salaisen ompelijan hymyilemään :)

4 kommenttia: